Tiedätte varmaan ne jutut, ettei synnytyksen jälkeen saa puoleen vuoteen juosta - taikka tehdä vatsalihaksia. Etenkin tuo juoksukielto oli tehdä minut hulluksi jo ennen synnytystä, ja varsinkin viimeisen kuukauden on harmittanut kovasti. On tuntunut, että kaikki tuolla juoksevat pitkin teiden varsia. Paitsi minä, jolla on synnytyksestä 2 kuukautta - se on syksy pitkällä, kun minulla on lupa juosta. Ajattelin.

Maanantaina minulla oli jälkitarkastus ja ensimmäinen kysymys lääkärille olikin, että jos kuitenkin pääsisi juoksemaan aiemmin? Lääkäri ihmetteli, mistä olen nämä legendat kuullut. Hän ei nähnyt mitään syytä sille, miksi en pystyisi lähtemään juoksemaan vaikka heti. Kerroin kuulleeni kauheita varoitteluja kohdunlaskeuman riskistä. Lääkäri oli ymmällään, kohdunlaskeuma on iäkkäämpien naisten ongelma, eikä lääkäri nähnyt minulla mitään riskiä moiseen. Voi sitä onnea!

Ensimmäisellä lenkillä kävin eilen. Samoin tein sain aivan uuden innon koko elämäntaparemonttiin, ihanaa!

Can't believe miten ihminen voi olla opettanut itsensä herkuttelijaksi! Siis niin koko ajan tekee mieli jotain hyvää. Ihan kuin en kestäisi arkea, ihan tuiki tavallista olemista, vaan sen verran pitäisi olla koko ajan käsillä luksusta, että edes söisi jotain hyvää. Edessä on pitkä tie. Pitkä ja kuiva tie.

8:40 Porkkanakauraleipä kurkulla, tomaatilla, salaatilla, juustolla. Tee.

10:30 Tee + 2 pientä karjalanpiirakkaa kinkulla, suklaakeksi.

12:45 Iso salaatti (salaattia, kurkku, tomaatti), 2 porsaan pihviä (yhteensä n.150-200g), vissyä.

15:30 Olo-jogurtti, viinirypäleitä.

17:45 Aprikoosi-brownies-pala.

21:00 Teetä + jyväleipä juustolla, kurkulla, tomaatilla, salaatilla.

Leivoin tänään suklaisia brownieseja vierasvaraksi tuleville päiville. Myönnän, että leipoessa suuhun livahti 3 palaa tummaa suklaata ja vähän taikinaa ;-) Mutta sehän on elämään. Piirakka oli NIIN hyvää! Ehkä siinä on semmoinenkin juttu, että kun herkuttelu ei enää ole koko ajan sallittua, ne pienet hetket on sitten todella luksusta :-)

Aloitin tänään pitämään ruokapäiväkirjaa. Sillä saan itseni kiinni napostelusta jo ennen kuin se tapahtuu. En nimittäin ilkiä kirjoitella ylös kaikkia niitä herkkuja. Korostan vielä mahdollisille lukijoille, etten voi laihduttaa koska imetän. Haluan vaan järkevöittää syömistottumuksiani. Pyrin syömään 3-4 tunnin välein, lisäämään kasviksia ja hedelmiä. Meillä ei syödä ruisleipää, koska itse en pysty syömään sitä tuoreena ja mies ei mitenkään. Näin ollen se menee aina vanhaksi tai unohtuu pakastimeen. Olemme nyt ruvenneet kiinnittämään huomiota siihen, että leivässä olisi enemmän kuitua. Suljen siis silmäni sämpylähyllyillä.

Tämän päivän ruokailut:

klo

8:40 1 täysjyväkauraleipä, juusto, kurkkua, tomaattia, lehtisalaattia + tee

12:30 Iso salaatti (salaattia, kurkkua, tomaattia), 2 kanan palaa (yhteensä n. 150-200g), 1 rkl kermaviilikastiketta, jyväleivän puolikas juustolla, vissyä.

15:00 1 munkki, 1 karnevaalikeksi, vissyä.

18:00 4 pinaattilettua, omenahilloa, 1 kaura-porkkana-leipä juustolla. Gefilus-mehua vissyllä laimennettuna.

 

Tulen syömään tuossa 21 aikoihin vielä todennäköisesti joguttin ja yhden tuommoisen kaura-porkkana-leivän. Ehkä teetä. Ihan hirveästi tekee mieli suklaata, mutta yritän nyt tosissani ottaa tämän vakavasti. Perjantai-aamuisin otan mitat, jos kuitenkin tässä myös laihtumista tapahtuisi.

1. Herkuttelen usein vain, koska ei ole muutakaan tekemistä.

2. Herkuttelen palkitakseni itseäni.

3. Herkuttelen tsempatakseni itseäni vaikkapa jaksamaan illat lasten kanssa.

4. Syön lähes aina katsoessani telkkaria. Osaanko katsoa telkkua ilman, että käsi etsii vähintään voileipiä?

 

5. Haluan voida paremmin.

6. Minun on tehtävä asialle jotain.

Raskaana ollessani puhuin miehelleni, että synnytyksen jälkeen haluan saada kroppani takaisin kuosiin, jossa se oli joskus ennen esikoista. Kohdallani ei ole kyse mistään valtavasta ylipainosta, lähinnä omaan silmään osuvasta ylijäämästä. Synnytin kuopukseni maaliskuun lopulla. Kuukaudessa 13 raskauskilosta on tälläkin kertaa lähtenyt 10 karkkia syömällä. Imetys on tehokasta.

Noiden 3 jäljellä olevan kilon lisäksi on n. 3-5 muuta kiloa, joista haaveilen pääseväni eroon. Niiden kilojen kukistamiseksi minun pitäisi todellakin saada itseäni niskasta kiinni. Rakastan suklaata. Karkkia. Pizzaa. Minulla on tapa napostella pitkin päivää ja illalla en osaa katsoa telkkua syömättä jotain. Kuulostaa tosi pahalle, mutta mittani ennen raskautta ei kuitenkaan olleet vielä ihan järkyttävät; 55 kiloa 159 senttiä kohden. Tosi asia vaan on, että siitä se kasvaa jos muutosta ei tapahdu!

Kukapa ei haaveile litteämmästä mahasta ja vartalosta, jonka yllä kaikki vaatteet näyttävät hyvälle. Minäkin haaveilen. Eikä matkakaan olisi niin mahdoton. Kuitenkin hukkaan motivaation niin helposti! Saatan tsempata muutaman viikon ruokapäiväkirjan kanssa ja sitten tulee joku juhla, enkä saa kiinni enää arjesta vaan napostelu jää päälle. Nyt imetyksen takia minulla on nälkä koko ajan ja väsymys aiheuttaa makean himoa tuplasti enemmän. Olisipa joku valvoja, joka seuraisi joka suupalaani ja askeltani! Ja toisaalta - jos tippuu 10 kiloa kuukaudessa suklaata syömällä, niin on tosi helppo vaan jatkaa syömistä ja katsella vaa'an viisarin laskeutumista... työntäen samalla jonnekin taka-alalle tieto siitä, ettei imetys jatku loputtomiin.

Lenkkeilen. Käyn vaunulenkeillä joko pelkän vauvan tai vauvan ja seisontalaudalla seisovan esikoisen kanssa. Vatsalihaksia enkä juoksuaskeleita saa treeneta puoleen vuoteen. Liikunnan lisäksi tarvittaisi siis sitä ruokapuolenkin remonttia. Jotenkin itseni tuntien tuntuu, että minulla pitäisi olla aika selkeät sävelet. Olen miettinyt hiilaritonta dieettiä, totaalista sokereiden karsimista, sen koukun katkaisemista. Juuston kieltäminen siirtäisi pizzankin kiellettyjen listalle. Haluaisin kuitenkin säilyttää yhden herkkupäivän viikossa, en halua viedä kaikkea iloa elämästä ;-). Siinä on sitten taas se ongelma: Se herkuttelun päälle jääminen! Miten sen karkkipäivän saisi pidettyä vain siinä yhdessä... Huokaus.

Ja sitten se kysymys numero 1: Minkä verran minun kannattaa säädellä syömisiäni imetyksen aikana? En missään nimessä tahdon tehdä sen kustannuksella mitään, se on niin kallis lahja onnistuessaan! 

Näitä pohtiessa... jotain pitäisi varmaan käytäntöönkin ruveta siirtämään.

Mutta mitä?